Fenomenologia: mitä se on ja miten sitä käytetään tutkimuksessa

Fenomenologia on filosofinen suuntaus, joka tarkastelee ilmiöitä sellaisina kuin ne ihmisen kokemuksessa ilmenevät. Tutkimuksessa se tarkoittaa kokemuksen ja sille annettujen merkitysten tutkimista kokijan omasta näkökulmasta. Laadullisessa tutkimuksessa fenomenologia on yksi lähtökohta silloin, kun halutaan ymmärtää, millaisena jokin koetaan.

Mitä fenomenologia tarkoittaa?

Sana tarkoittaa oppia ilmiöistä. Anne Vuori ja Päivi Åstedt-Kurki kuvaavat Hoitotiede-lehden artikkelissaan Fenomenologinen metodi hoitotieteellisessä tutkimuksessa (2022) fenomenologista tutkimusta fenomenologiseen filosofiaan perustuvaksi ihmisen subjektiivisen kokemuksen tutkimiseksi. Ilmiötä tarkastellaan sen kokeneen näkökulmasta, ja tavoitteena on ymmärtää kokemusta sellaisena kuin se eletään, ei muodostaa siitä luokkia tai kehittää teoriaa.

Jouni Tuomi ja Anneli Sarajärvi kuvaavat laadullista tutkimusta eri tutkimusperinteitä yhdistäväksi sateenvarjoksi, ja fenomenologia on yksi näistä perinteistä. Tietoarkiston Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirjassa Arja Jokinen erottaa fakta-, kokemus- ja konstruktionistisen näkökulman, ja kokemusnäkökulma nojaa hänen mukaansa hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen ja fenomenologiaan. Siinä ei kysytä, ovatko tutkittavan kokemukset tosia, vaan miten hän tekee elämäänsä ymmärrettäväksi ja millaisia merkityksiä asiat hänelle saavat. Fenomenologia sopii siis tutkimuskysymykseen, joka koskee kokemusta, kuten ”Millaisena uudet hoitajat kokevat ensimmäiset työviikkonsa?”.

Husserl: intentionaalisuus, sulkeistaminen ja elämismaailma

Fenomenologian perusti saksalainen filosofi Edmund Husserl (1859–1938), joka piti teostaan Logische Untersuchungen (1900–1901) läpimurtonaan. Hänen iskulauseensa ”asioihin itseensä” tarkoittaa, että tutkimusta ohjaa tutkittava asia eikä se, mitä odotamme löytävämme ennakko-oletustemme perusteella. Kolme Husserlin käsitettä toistuu tutkimuskirjallisuudessa:

• Intentionaalisuus: tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin. Kokemus suuntautuu kohteeseensa, ja kohde ilmenee kokijalle merkityksellisenä.
• Epoché eli sulkeistaminen: arkinen, itsestään selvänä pidetty käsitys maailmasta asetetaan sivuun, jotta voidaan tarkastella, miten asiat kokemuksessa ilmenevät. Menetelmä tuli keskeiseksi teoksessa Ideen I (1913). Tarkoitus ei ole epäillä todellisuutta vaan pidättäytyä pitämästä sitä itsestäänselvyytenä.
• Elämismaailma (Lebenswelt): arkinen, koettu maailma, jossa elämme ja toimimme ja joka on päivittäisen toimintamme perusta. Husserl käsitteli sitä myöhäisteoksessaan Krisis (1936; suomeksi Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia).

Tutkimusmenetelmässä sulkeistaminen tarkoittaa, että tutkija tunnistaa ja kirjoittaa auki omat ennakkokäsityksensä tutkittavasta ilmiöstä ja pyrkii pitämään ne sivussa. Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan Husserliin nojaava tutkija välttää tulkintaa ja pyrkii kuvaamaan ilmiön olennaisimman merkityksen sitä kokeneiden kautta.

Heidegger ja Merleau-Ponty: maailmassa oleminen ja ruumiillisuus

Husserlin oppilas Martin Heidegger (1889–1976) siirsi painopisteen tietoisuudesta olemiseen. Teoksessa Sein und Zeit (1927; suomeksi Oleminen ja aika, Vastapaino 2000) ihminen (Dasein, suomennoksessa täälläolo) on aina jo maailmassa: hänen perusrakenteensa on maailmassa oleminen (In-der-Welt-sein), ja asiat saavat merkityksensä käytännöllisistä ja sosiaalisista yhteyksistä. Heideggerin pohjalta kehittynyt hermeneuttinen fenomenologia pitää siksi tulkintaa väistämättömänä.

Vuori ja Åstedt-Kurki kuvaavat eron tutkimuksen kannalta. Heideggerin ajatuksiin nojaava tutkija käyttää omaa esiymmärrystään tietoisesti tulkitakseen ilmiöön liittyviä kätkettyjä merkityksiä, ja ilmiön konteksti on hänelle erottamaton osa ilmiötä. Husserlilaisessa ajattelussa tavoitellaan ulkopuolisen näkökulmaa, heideggerilaisessa tutkija on aina osa maailmaa mutta voi tunnistaa ennakkoajatuksensa. Valitse tietoisesti kuvailevan ja tulkitsevan suuntauksen välillä ja määrittele käyttämäsi käsitteet.

Ranskalainen Maurice Merleau-Ponty (1908–1961) nosti keskiöön ruumiin. Teoksessa Phénoménologie de la perception (1945) hän tarkastelee havaintoa ja korostaa, että koemme maailman ruumiillisina olentoina: eletty ruumis ei ole pelkkä fysikaalinen kappale, eikä mieltä ja ruumista voi erottaa toisistaan kartesiolaisen jaon tapaan. Hän myös totesi, että fenomenologisen reduktion tärkein opetus on täydellisen reduktion mahdottomuus.

Fenomenologinen tutkimus Suomessa: Rauhala, Perttula ja Lehtomaa

Suomalaiseen kokemuksen tutkimukseen on vaikuttanut erityisesti Lauri Rauhala (1914–2016). Hänen holistinen ihmiskäsityksensä esitetään teoksessa Ihmiskäsitys ihmistyössä (Gaudeamus 1983, uusin painos 2014). Jussi Backman tiivistää kirjoituksessaan (2015) sen ytimen: ihminen on Rauhalalle tajunnallisuuden, kehollisuuden ja situationaalisuuden kolmiyhteys. Situationaalisuus tarkoittaa kietoutumista konkreettisiin olosuhteisiin, kuten aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja ihmissuhteisiin. Backmanin mukaan Rauhalan tärkeimmät filosofiset viitekohdat olivat Husserl ja Heidegger, ja hänen vaikutuksensa on Suomessa näkynyt eniten auttamistyön aloilla, kuten sosiaalityössä, sairaanhoidossa ja kasvatuksessa.

Rauhalan eksistentiaalisen fenomenologian empiiristä sovellusta on kehittänyt Juha Perttula. Hänen fenomenologista psykologiaa esittelevä teoksensa on Kokemus psykologisena tutkimuskohteena: johdatus fenomenologiseen psykologiaan (Suomen fenomenologinen instituutti 1995). Perttula johti Amedeo Giorgin kuvailevasta menetelmästä oman analyysisovelluksensa. Perttulan ja Timo Latomaan toimittamassa teoksessa Kokemuksen tutkimus: merkitys, tulkinta, ymmärtäminen (Dialogia 2005, myöhemmät painokset Lapin yliopistokustannus) Merja Lehtomaa kirjoittaa fenomenologisen kokemuksen tutkimuksen haastattelusta ja analyysista.

Hoitotieteessä fenomenologiaa on Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan käytetty Suomessa melko vähän ja lähinnä väitöskirjoissa. Yksi esimerkki on Liisa Kiviniemen väitöskirja (Kuopion yliopisto 2008), jonka ontologisena lähtökohtana on Rauhalan holistinen ihmiskäsitys ja jonka analyysi soveltaa Giorgin menetelmää ja Perttulan siihen liittämää muunnelmaa.

Fenomenologia ja fenomenografia: mikä ero?

Fenomenografia kuulostaa samalta, mutta se on eri tutkimussuuntaus. Jaana Kettusen Tietoarkistolle kirjoittaman esittelyn mukaan fenomenografia kehittyi Ference Martonin ja hänen tutkimusryhmänsä työstä Göteborgin yliopistossa 1970-luvun alkupuolella. Sen kohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset tutkittavasta ilmiöstä, ja tavoitteena on paljastaa käsityksissä tai kokemuksissa ilmenevää variaatiota (Marton 1981). Päätuloksena ovat kuvauskategoriat, jotka kuvaavat käsitysten eroja ryhmän tasolla.

Ero on painotuksessa. Fenomenologia kuvaa, millainen kokemus on ja mitä se kokijalle merkitsee, fenomenografia sitä, millä eri tavoin ihmiset käsittävät tai kokevat saman ilmiön. Vuori ja Åstedt-Kurki tiivistävät Martoniin viitaten, että fenomenografialla tutkitaan käsityksiä ympäröivän todellisuuden ilmiöistä eikä kokemusta kuten fenomenologisessa tutkimuksessa. Heidän mukaansa opiskelijoiden on joskus vaikea erottaa fenomenologinen metodi fenomenografiasta ja sisällönanalyysista, joka muodostaa ilmiöstä luokkia ja käsitteitä. Valitse lähestymistapa tutkimuskysymyksen mukaan.

Aineiston keruu: haastattelu ja sulkeistaminen käytännössä

Tutkittaviksi valitaan ihmisiä, joilla on kokemusta tutkittavasta ilmiöstä ja jotka haluavat ja pystyvät kertomaan siitä. Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan satunnaisotanta ei siksi tule kysymykseen, vaan otanta on harkinnanvarainen. Tiedonantajien määrälle ei ole yhtä oikeaa lukua. Aineiston rikkaus on tärkeämpää, ja sitä voi lisätä haastattelemalla samaa ihmistä useammin kuin kerran.

Aineisto kerätään usein avoimella, keskustelunomaisella haastattelulla, jossa pyydetään kertomuksia kokemuksista eikä mielipiteitä. Vuori ja Åstedt-Kurki tähdentävät Merja Lehtomaaseen viitaten, ettei fenomenologisen haastattelun teemoilla tarkoiteta ennalta tarkasti määriteltyjä, aiempaan teoriaan perustuvia teemoja kuten varsinaisessa teemahaastattelussa. Tutkijalla voi silti olla mietittynä aiheita, joista keskustelu käynnistyy. Avoimen haastattelun ja teemahaastattelun erot sekä kysymysten muotoilu käydään läpi oppaassa teemahaastattelusta.

Sulkeistaminen alkaa ennen ensimmäistä haastattelua. Kirjoita auki, mitä ajattelet tutkittavasta ilmiöstä ja mistä käsityksesi ovat peräisin, esimerkiksi omasta työ- tai harjoittelukokemuksesta. Pidä tutkimuspäiväkirjaa koko prosessin ajan: Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan muistiinpanot haastattelutilanteesta ja omista ajatuksista auttavat sekä analyysissa että oman roolin reflektoinnissa. Haastattelut tallennetaan tutkittavien suostumuksella ja korkeakoulusi ohjeiden mukaisella tavalla.

Fenomenologinen analyysi vaihe vaiheelta

Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan yhtä valmista analyysistrategiaa ei ole, vaan jokainen tutkija soveltaa menetelmää oman tutkimuksensa tavoitteen mukaan. Esimerkkeinä he mainitsevat Colaizzin ja Giorgin menetelmät sekä Perttulan sovelluksen. Alla olevat vaiheet ovat Kiviniemen (2008) väitöskirjasta, jossa hän kuvaa tarkasti, miten sovelsi Giorgin menetelmää ja Perttulan muunnelman yksilökohtaista osaa.

1. 1

   Kokonaiskuvan luominen aineistosta

   Lue litteraatit useaan kertaan ja kuuntele samalla tallenteita. Palaa ennakkokäsityksiin, jotka kirjoitit ennen haastatteluja: sulkeistaminen jatkuu koko analyysin ajan.
2. 2

   Merkityksen sisältävien yksiköiden erottaminen

   Jaa aineisto yksiköihin, joista kukin ilmaisee yhden merkityksen. Yksikkö voi olla muutama sana tai useita lauseita, ja se saa merkityksensä haastateltavan kuvauksen kokonaisuudesta.
3. 3

   Yksiköiden muuttaminen tutkijan kielelle

   Kirjoita jokaisen yksikön perään selkeällä yleiskielellä, mitä se ilmaisee. Säilytä alkuperäinen kokemus ja sen merkitys mahdollisimman muuttumattomina.
4. 4

   Aineistolähtöisten sisältöalueiden muodostaminen

   Muodosta sisältöalueet, jotka jäsentävät haastateltavan kuvaamia elämäntilanteen ulottuvuuksia rajaamatta mitään pois. Perttulan omassa menetelmässä tämä tehdään heti kokonaiskuvan luomisen jälkeen.
5. 5

   Yksiköiden liittäminen sisältöalueisiin

   Liitä toisiinsa kuuluvat yksiköt merkitystihentymiksi. Sama yksikkö voi kuulua useampaan sisältöalueeseen.
6. 6

   Sisältöalueittain etenevä merkitysverkosto

   Kirjoita jokaisen haastateltavan kokemuksesta sujuva kuvaus sisältöalue kerrallaan ja tarkista, kuvaako se sitä, mitä hän kertoi.
7. 7

   Yksilökohtainen merkitysverkosto

   Lue kuvaukset uudelleen kokonaisuutena, etsi niiden ydinmerkitykset ja kirjoita jokaisesta haastateltavasta merkitysverkosto ilman sisältöalueita.

Kiviniemi jätti analyysin yksilökohtaiselle tasolle. Perttulan menetelmässä yksilökohtaista analyysia seuraa yleisen tason analyysi, ja Vuori ja Åstedt-Kurki toteavat Timo Laineeseen (2018) viitaten, että yhteisten merkitysrakenteiden etsiminen riippuu tutkimuksen tavoitteesta. Kerro menetelmäluvussa, kenen menetelmää noudatit ja missä poikkesit siitä.

Keksitty esimerkki: haastattelusta merkitysverkostoon

Esimerkki on keksitty. Aino tekee sairaanhoitajaopintojensa (AMK) opinnäytetyötä kotihoidon uusien hoitajien perehdytyksestä ja analysoi aineistonsa sisällönanalyysilla. Kuvitellaan, että hän olisi valinnut fenomenologisen lähestymistavan ja kysynyt, millaisena uudet hoitajat kokevat ensimmäiset työviikkonsa. Silloin hän tekisi avoimet haastattelut ja analysoisi ne yllä olevien vaiheiden mukaan.

Esimerkki noudattaa oppaan neuvoja: haastattelu on avoin, ennakko-oletukset on kirjoitettu auki, muunnos säilyttää Elinan oman merkityksen ja sitaatti on merkitty peitenimellä, haastattelun koodilla ja aikaleimalla. Merkitysverkoston ote kokoaa useita yksiköitä samasta haastattelusta. Ainon tulokset kuvaisivat haastateltujen kokemuksia, eivät kaikkien uusien hoitajien.

Fenomenologian kritiikki

• Sulkeistaminen ei onnistu täysin. Merleau-Pontyn huomion lisäksi Vuori ja Åstedt-Kurki kertovat, että myös tutkimusmenetelmän piirissä on esitetty, ettei sulkeistaminen ole kokonaan mahdollista vaan tutkija on aina jollain tavalla läsnä. Siksi oma esiymmärrys kirjoitetaan näkyviin, jotta lukija voi arvioida sitä.
• Kuvaus vai tulkinta? Kiviniemi toteaa, ettei toisen ihmisen kokemusten kuvaaminen ole reduktiosta huolimatta täysin mahdollista ilman tulkintaa. Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan tulkinta ei välttämättä ole tavoite mutta on väistämätön seuraus, joten sen on oltava tietoista.
• Filosofia vai menetelmä? Heidän mukaansa sekaannusta voi aiheuttaa se, ettei aina erotella fenomenologiaa filosofiana ja tutkimusmenetelmänä, ja menetelmän sovelluksia on lukemattomia. Kerro siksi, mihin suuntaukseen ja kenen menetelmään nojaat.
• Yleistettävyys. Vuori ja Åstedt-Kurki toteavat van Maneniin viitaten, etteivät fenomenologisen tutkimuksen tulokset ole yleistettävissä empiirisen tutkimuksen tapaan, sillä jokainen yksilöllinen kokemus on merkityksellinen.
• Vaativuus. Vuori ja Åstedt-Kurki pitävät fenomenologista tutkimusta yhtenä vaativista laadullisen tutkimuksen menetelmistä, koska sen käyttäjän on perehdyttävä taustalla oleviin tieteenfilosofisiin perinteisiin. Sovi ohjaajasi kanssa, sopiiko ote opinnäytetyösi laajuuteen.

Vuoren ja Åstedt-Kurjen mukaan raportissa on tärkeää kuvata tutkimuksen kulku huolellisesti, jotta lukija voi arvioida sen luotettavuutta. Jos tutkittavia on vähän tai aineisto on kerätty yhdestä organisaatiosta, pidä erityistä huolta siitä, ettei tiedonantajia voi tunnistaa.